”Päiväkotien rooli vähemmistökielten parissa on avainasemassa”, sanoo Leena Huss, vähemmistökielitutkija ja suomen kielen professori Upsalan yliopistosta (Förskoleverksamhet-lehtinen 2015). Tällä hän viittaa päiväkotien kieliosastoihin, jotka ylläpitävät uhanalaisia vähemmistökieliä Ruotsissa. Nykyään tilanne on se, että monet vanhemmat ovat menettäneet oman vähemmistökielensä, ja vähemmistökielisellä opetuksella on yhä suurempi rooli kielen välittäjänä.
Kielikylpy (language immersion) on opetusohjelma, jossa toinen kieli omaksutaan käyttämällä sitä luonnollisissa kommunikaatiotilanteissa. Malli on kotoisin 1960-luvun Kanadasta ja sen tavoitteena on toiminnallinen kaksi- tai monikielisyys.
Kielikylpyjen tarkoituksena on ollut opettaa vähemmistölle enemmistön kieltä. Kärjistäen on jopa sanottu, että Suomessa asia on käännetty päälaelleen ja politisoitu: enemmistölle on alettu opettaa vähemmistön kieltä (ruotsia), jotta kaksikielisyys vahvistuisi keinotekoisesti.
Kielipesä on kielikylvyn kaltainen toimintamuoto, joka syntyi Uuden Seelannin maorien parissa. Vanhemmat maorikielen puhujat opettivat kieltä lapsille päiväkodissa.
Suomessa on inarin- ja koltansaamen kielipesiä, Norjassa kveenin, Virossa võron ja Karjalan tasavallassa karjalankielisiä kielipesiä. Erityinen menestystarina meiltä Suomesta löytyy inarinsaamen osalta: Kymmenkunta vuotta sitten inarinsaamea puhui vain enää muutama alle 40-vuotias. Nykyään kielellä on 300 puhujaa, kiitos Suomen Kulttuurirahaston elvytystoimien, joista inarinsaamenkielinen kielipesä on osoittautunut kullanarvoiseksi. Toisena tehokkaana elvytyskeinona on ollut inarinsaamen täydennyskoulutuskurssi aikuisille. Kurssilaiset saivat olla vuoden vapaalla virkatyöstään ja opiskella kieltä mestari-oppipoika-mallin mukaisesti.
Kielikylpyopetuksen tilanne meänkielen kohdalla
Meänkielen revitalisaatio on ollut käynnissä aktiivisesti jo reilut parikymmentä vuotta. Silti kielen tilanne on tänä päivänä heikko: yleisesti ottaen Tornionlaaksossa on jo pari sukupolvea, jolle meänkieli ei ole enää välittynyt Ruotsin valtion aiemmin harjoittaman assimilaatiopolitiikan vuoksi. Harvalla 60-luvun jälkeen syntyneellä tornionlaaksolaisella on meänkieli enää äidinkielenä.
Missä on vika, jos kieltä elvytetään, mutta lapset eivät siitä huolimatta puhu sitä? On aiheellista kysyä, puhutaanko kieltä riittävästi lapsille? Kielen input täytyy olla riittävä kielen oppimiseksi. Oman kokemukseni mukaan lännenpuoleisessa Tornionlaaksossa meänkieli ei ole luonnollinen osa lapsen kieliympäristöä.
Meänkieli hyötyisi suunnattomasti toimivasta ja johdonmukaisesta kielikylpy- tai kielipesäopetuksesta. Tornionlaaksolaisille on luennoitu kielipesien mahdollisuuksista monelta taholta. Kuitenkaan ne eivät ole saaneet vielä tuulta alleen. Suomen- ja meänkielen päiväkoteja on Tornionlaaksossa muutamia, mutta monet niistä eivät ole toimineet toivotulla tavalla. Poikkeuksena mainittakoon esimerkillinen Nalle-Maijan päiväkotiosasto Kiirunassa.
Yksi meänkielen haasteista on aktiivisten vetäjien ja meänkielentaitoisten (lastentarhan)opettajien puute. Toisena haasteena ovat kieliasenteet ja yhteiskunnan tuen vähyys. Useimpien nuorten ja heidän vanhempiensa mielestä olisi parempi opetella suoraan suomea meänkielen sijaan, koska suomella pärjää laajemmalla alueella. Oli kyse sitten kummasta vähemmistökielestä tahansa (meänkieli tai suomi), valtion ja kuntien tulisi tukea vähemmistökielen puhujia paljon nykyistä enemmän.
Yksi syy kieliosastojen tehottomuuteen on kielilaissa. Kansallisia vähemmistöjä ja vähemmistökieliä koskeva laki (2010) velvoittaa kuntia tarjoamaan päivähoitoa ”kokonaan tai osittain” (17 §: hela eller delar av) vähemmistökielellä, mikä mahdollistaa kunnille vapaat kädet valita (minimoida) vähemmistökielisen toiminnan määrä. Tämä on valitettavaa, sillä lainkohta on epämääräinen käännös englannista, siinä pitäisi siis lukea ”oleellisin osin” (helt eller till väsentlig del).
Toinen syy on, etteivät vanhemmat tai päiväkodin henkilökunta koe kielitaitoaan riittäväksi. Heiltä uupuu rohkeus puhua meänkieltä, vaikka osaisivatkin sitä. Kieli on yhä stigmatisoitunut ja se vaihdetaan herkästi ruotsiin. Lapset oppivat nopeasti, että ruotsilla on prestiisi eikä meänkieli ehkä olekaan niin arvokas tai käyttökelpoinen kieli, kun sitä täytyy puhua ”salassa”. Kielivalinta kantaa viestiä.
Pieni katsaus saamen kielen tilanteeseen
Vaikka saamen kieli on meänkielen tapaan uhanalainen vähemmistökieli, sillä on meänkieltä vahvempi asema yhteiskunnassa ja hyvin paljon enemmän nuoria puhujia. Vähemmistökielenä se kokee kuitenkin samanlaisia haasteita meänkielen kanssa.
Saamenkielisiä kielipesiä on sekä Ruotsissa että Suomessa. Suomessa saamelaisalueen ulkopuolella kielipesät sijaitsevat Rovaniemellä, Oulussa ja Helsingissä. Muualla kuin saamelaisalueella on hankaluuksia saada kielen inputia riittäväksi, ja vaarana on, että kielitaito jää ohueksi. On kuitenkin huomattavaa, että vaikka Utsjoki on ainoa saamelaisenemmistöinen kunta Suomessa, leikkikieli on silti usein suomi saamenkielisessä päiväkodissa. Tämä on tuttu ilmiö Ruotsinkin kielipesistä, sillä 4?5 vuoden iässä lapsi alkaa käyttää yhä enemmän valtakieltä leikeissään. Lapsi on kuin anturi, joka huomaa hyvin herkästi ympäristön kieliasenteet sekä millä kielellä yhteiskunta toimii.
Saamenkielisen opettajankoulutuksen ansiosta saamenkielisiä opettajia on, mutta heillä on vaikeuksia jaksaa työssään. Saamenkielistä oppimateriaalia on vähän tai sitä ei yksinkertaisesti vain ole, jolloin opettajat joutuvat tekemään sen itse. He tuntevat usein riittämättömyyden tunteita, koska työtaakka on suuri.
Saamenkielisen oppimateriaalin ongelmana on se, että oppikirjat on monesti käännetty suomen kielestä. Tämän voi nähdä eräänlaisena suomalaistamispolitiikan jatkumona, sillä oppikirjojen sisältö ei vastaa kulttuurillisesti saamelaista yhteiskuntaa. Positiivista on kuitenkin, että Opetushallitus tukee saamelaiskäräjiä kuluvana (ja edellisenä) vuonna 500 000 eurolla oppimateriaalin tuottamisessa, mikä on enemmän kuin aiempina vuosina.
Yhteenvetona voidaan todeta, että varhaiskasvatukseen on panostettava, jos halutaan kielen säilyvän. Monessa päiväkodissa on saatu hyviä tuloksia kielikylpykokeiluista, kun kielen kanssa ollaan johdonmukaisia ja sitä käytetään koko ajan. Tutkimusten mukaan lapsen äidinkielen taito on kehittynyt lähes aikuisen tasolle noin neljän ikävuoden iässä. Jos lapsi altistuu vieraalle kielelle ennen tätä, se voi kehittyä kaksikieliseksi. Tämä edellyttää tietysti sitä, että kielen käyttöä jatketaan myös päiväkodin jälkeen, mikä onkin kokonaan toinen juttu. Tulevaisuudessa tulisi siis panostaa entistä enemmän vähemmistökieliseen opettajankoulutukseen ja oppimateriaalin saatavuuteen.
Voit lukea lisää pohjoismaiden vähemmistöjen kielenvälityksestä esimerkiksi:
- Leena Niirasen tutkimuksesta (2014) Kveenin kieli ja kulttuuri kahdessa päiväkodissa Pohjois-Norjassa ? kielen elvyttämistä ja vähemmistökulttuurin välitystä
https://www.researchgate.net/publication/280210195_Kveenin_kieli_ja_kulttuuri_kahdessa_paivakodissa_Pohjois-Norjassa_-_kielen_elvyttamista_ja_vahemmistokulttuurin_valitysta
- Pigga Keskitalon väitöskirjasta (2010) Saamelaiskoulun kulttuurisensitiivisyyttä etsimässä kasvatusantropologian keinoin.
Jonna Palovaara