Ruotsissa on vuodesta 2000 lähtien ollut viisi virallista kansallista vähemmistöä ja vähemmistökieltä seuraavassa suuruusjärjestyksessä: ruotsinsuomalaiset/suomi (450?600 000), romanit/romani chib (50?100 000), tornionlaaksolaiset/meänkieli (50 000), juutalaiset/jiddiš (25 000) sekä saamelaiset/saamen kielet (20?35 000). Suluissa olevat lukemat ovat arvioita kyseiseen vähemmistöön kuuluvien henkilöiden määrästä, mutta on huomattava, etteivät suinkaan kaikki heistä puhu vähemmistökieltään.
Ruotsin kansallisia vähemmistöjä koskevassa lainsäädännössä (2009 ja 2010) vähemmistökielinen palvelu on turvattu tietyissä yhteyksissä. Näistä esimerkkinä on vanhustenhoito, joka on, vähintäänkin osittain, järjestettävä henkilön omalla kielellä, mikäli tämä kuuluu ruotsinsuomalaisiin, tornionlaaksolaisiin tai saamelaisiin.
Romanit ja juutalaiset jäävät tästä oikeudesta paitsi, sillä heillä ei ole edellä mainittujen tavoin vahvistettua suojaa yhteiskunnassa eikä näin ollen omia hallintoaluekuntia. Tähän on syynä se, että saamelaiset, tornionlaaksolaiset ja ruotsinsuomalaiset ovat niin sanottuja kotimaisia vähemmistöjä, jotka ovat olleet Ruotsin valtion alueella pitkään.
Kerron nyt eräästä vanhainkodista, joka todella panostaa vähemmistökieliseen vanhustenhoitoon. Omakielinen hoito on ensiarvoista, sillä muistisairailla vanhuksilla unohtuu usein myöhemmin opitut kielet, jolloin oma äidinkieli jää jäljelle.
Esimerkkitapaukseni on Pohjois-Ruotsin Jällivaaran kunnasta, joka on saamen, suomen ja meänkielen hallintoaluekunta. Ollessani hallintokuntien vähemmistökielikoordinaattoreiden vuotuisessa tapaamisessa Jällivaarassa vuonna 2014, pääsin tutustumaan Gunillahemmet-nimiseen vanhainkotiin Malmivaarassa. Erityisen mielenkiintoinen se on minulle sen vuoksi, että äitini on ollut siellä töissä vuosia (kaikki esittämäni asiat ovat tulleet ilmi koordinaattoreiden tutustumiskäynnillä).
Gunillakotiin astuessa aistii ensimmäisenä sisustuksesta tulevan kodikkuuden. Seiniin on ripustettu taideteoksia, jotka asukkaat ovat itse tehneet. Asukkaat tuntuvat viihtyvän, mutta siihen on myös toinen syy, nimittäin vähemmistökielten erityinen huomiointi.
On olemassa kahdentyyppistä toimintaa, jotka molemmat aktivoivat vanhusten vähemmistökieltä (äidinkieltä). Toimintaa, joka 1) pidetään vähemmistökielellä ja toimintaa, joka 2) aktivoi vähemmistökielen käyttöä. Ensimmäisestä esimerkkinä on toiminta, joka ei liity vähemmistön kulttuurillisiin tapoihin, mutta jotka siinä yhteydessä käytetty kieli saattaa aktivoida.
Muistisairaita vanhuksia voi olla hankala viekoitella piirtämään ja maalaamaan, ja vanhukset voivat istua vain hiljaa tyhjän paperin edessä. Gunillakodissa järjestetään toisinaan maalausta asukkaille, jolloin käytetään vain vähemmistökieltä. Ohjaajan pyytäessä meänkielellä tai suomeksi osallistujia muistelemaan hillareissuja, ryhtyvät pensselit hiljalleen tekemään hillajänkkää muistuttavia maalauksia. Joku saattaa jopa innostua kertomaan, kuinka he äidin kanssa kävelivät ensin vaaranlaitaa myön kaltiojänkhään ja siinä kohin piti hypätä ison tiikin (ojan) yli.
Toisessa toiminnassa kieli ei niinkään ole tärkeä, vaan itse toiminta, joka aktivoi äidinkielen. Gunillakotiin on rakennettu videohuone, jonne asukkaat voivat tulla katsomaan (muiden muassa saamen-, suomen- tai meänkielisiä) ohjelmia tai videoita.
Eräs asukas, joka oli vaikeasti muistisairas ja lähes sokea, kutsuttiin katsomaan muiden kanssa metsästysaiheista elokuvaa, koska hän oli nuorempana ollut innokas eränkävijä. Elokuva kertoi karhunmetsästyksestä Kanadassa, ja tämä muuten niin passiivinen asukas katsoi sitä keskittyneesti näkövammastaan huolimatta. Elokuvan päähenkilö istui passissa ja karhun tullessa näkyviin hän ampui ohi. Vanhainkodin asukas, joka ei normaalisti puhunut mitään, huusi silloin suomeksi perkele!
Nämä kaksi esimerkkiä ovat todisteita äidinkielen tärkeydestä ja elämänlaadun kohenemisesta, kun ihmiselle annetaan mahdollisuus omaan kieleen ja kulttuuriin. Vähemmistökieli mahdollistaa myös muiden ihmisten (tässä: hoitajien) kontaktin saamiseen muistisairaaseen asukkaaseen.
Lisäksi Gunillakodissa muun muassa saunotaan kolmena päivänä viikossa, kuunnellaan asukkaiden kanssa Finnmixiä (perjantaisin radiosta tuleva meänkielinen ohjelma), vietetään vähemmmistöjen kansallispäiviä, otetaan asukkaita mukaan perunannostoon ja seuraamaan poroerotuksia. Kalastus- ja metsästysaiheiset videot ovat erityisen suosittuja videohuoneessa. Nämä ovat vain esimerkkejä heidän monipuolisesta toiminnastaan ja asukkaiden taustan yksilöllisestä huomioimisesta.
Gunillakodin kaltaisia toimijoita tarvitaan ehdottomasti lisää! Sen kertoo jo sekin, kuinka kysytty hoitopaikka kyseinen vanhainkoti on, sillä kaikkia tulijoita ei valitettavasti ole mahdollista ottaa. Kyseinen vainhainkoti ei mene yli siitä, mistä aita on matalin, vaan todella panostaa kielilain pykälän 18 täyttymiseen.
On tärkeää, että vanhusten ihmisoikeudet on huomioitu kielilaissa. Vanhukset ovat ryhmä, joka jää monesti paitsioon, sillä he pitävät vähiten ääntä. Usein painotetaan lasten ja nuorten kielikasvatusta, mutta yhtä lailla elämänkaaren loppupuolella olevilla ihmisillä on oikeus omaan kieleensä.
Halusin kirjoittaa teille juuri Gunillakodin loistavasta toiminnasta, jotta se herättäisi inspiraatiota ja ideoita teissä, jotka työskentelette vähemmistöjen parissa tai olette muuten asiasta kiinnostuneita.
Jonna Palovaara
Katso video:
Amerikkalais-aasialainen tyttö kertoo videon loppupuolella, kuinka hänen ainoaksi tavaksi saada yhteys japanilaiseen dementoituneeseen isoäitiinsä oli laulaa tälle japaninkielistä lastenlaulua.
Lue lisää aiheesta:
Tietoa Gunillahemistä
Ruotsin kansallisten vähemmistöjen kotisivu
Vuoden 2010 vähemmistökielilaki (Ruotsi)