Haluan käyttää verbiä ”opetella” verbin ”oppia” sijaan korostaakseni oppimista aktiivisena tapahtumana.
Kielitaito ei tule ilmaiseksi ? ainakaan mikäli on uskominen fraasia ”aika on rahaa”. Kielitaidon hankkiminen aikuisena vaatii vähintään hikeä jos ei sentään kyyneliä. Minä olen käyttänyt tuhottomasti aikaa kielten opetteluun elämäni aikana. Olen opiskellut yhtätoista eri kieltä: suomea ja meänkieltäkin, mutta jos puhutaan vieraista kielistä, niin englantia, ruotsia, saksaa, latinaa, ranskaa, norjaa, tanskaa, viroa ja viimeksi pohjoissaamea.
Näistä kielistä pelkästään alkeiskursseihin jäivät latina, ranska, norja, tanska ja viro. Yhteen aikaan minua mietitytti alkeiskurssien hyödyllisyys. Jos en pysty ymmärtämään kuin sanan sieltä, toisen täältä, saati itse tuottamaan kieltä, niin eikö olisi parempi keskittää voimansa opiskelemaan enemmän entuudestaan tuttua kieltä? Kyllä ja ei.
Kielethän ovat loppupeleissä samanlaisia, sanat ja kielioppi vain eriävät. Tällä tarkoitan, ettei ranska ole matikkaa ja viro kuvataidetta. Mitä enemmän kieliä osaa, sitä helpompi niitä on oppia, sanotaan. Mitä kattavamman käsityksen eri (kieliryhmien) kielistä saa, sitä laajemmaksi oma ymmärrys kielten käyttäytymisestä muodostuu. Puhumattakaan kieltenopiskelun tuomista kognitiivisista hyödyistä.
Toki jos himoitsee kääntäjän uraa kielissä A ja B, on turha katsella kieliä G ja L ja Y sillä silmällä, jos ei ole kielinero. Silloin kannattaa keskittää aikansa syventääkseen kielitaitoaan kielissä A ja B. Mutta jos kiinnostusta löytyy, voi kieliin tutustua laajemminkin pintapuolisesti, sillä harvan aika riittää syvempään kanssakäymiseen. Minä en missään tapauksessa ole kielinero, enkä kuvailisi itseäni kielipääksikään.
Miten kieltä sitten kannattaa opetella? En aio ladella itsestäänselvyyksiä, vaan omia kokemuksiani. Miten minä koen kielen opettelun:
- Kuunteleminen. Joka vaiheessa, mutta erityisesti silloin, kun kielitaito on vielä heikko. On tärkeää kuulla kieltä alusta asti, vaikkei siitä mitään ymmärtäisikään. Siitä oppii prosodiaa, miltä vieras kieli kuulostaa. Pikku hiljaa oppii tunnistamaan sanoja ja vaikka verbi- tai sijamuotoja, vaikkei itse sanaa tuntisikaan. Kielitaidon karttuessa esimerkiksi lauluista tai äänikirjoista avautuu joka kerta uusia kerroksia. Kannattaa siis laittaa televisio, nettiradio tai äänikirja kuulumaan vaikkapa ruokaa laittaessa tai siivotessa.
- Lukeminen. Lukiessa kielikorva oppii esimerkiksi tunnistamaan fraaseja ja yhdistämään prepositioita. Vain usein esiintyvät oudot sanat kannattaa tarkistaa sanakirjasta, muuten lukukokemus häiriintyy liikaa. Ihminen oppii uuden sanan päättelemällä sen kontekstista eli asiayhteydestä kuultuaan/luettuaan sen 4?5 kertaa.
- Puhuminen. Usein on hankala löytää ihmistä, jonka kanssa kieltä voisi harjoitella. Totuus on se, että jos samantasoisen opiskelijan kanssa harjoittelee, oma kieli ei kehity. Minä puhun miehelleni silloin tällöin kieltä (ruotsia tai saamea), vaikkei hän ymmärtäisikään, mutta saan itse harjoitusta suullisesta kielen tuottamisesta. Vaikka teoriassa osaisi, on eri asia lähettää kieli aivoista suun kautta ulos nopeassa tahdissa. Ensi yrittämällä menee varmasti metsään, mutta sen takia tulee juuri harjoitella. Aivoihin kehittyy ”muistipolkuja” mitä useammin asiaa palauttaa mieleen.
Toisaalta kun itse käyttää kieltä puhuessaan, tulee alitajuntaisesti pähkäiltyä esimerkiksi prepositiovalintoja. Kun tähän yhdistää kielen kuuntelemisen, pomppaavat vastaavat rakenteet vastauksina kuin kutsuttuina.
- Aktiivinen sanojen opettelu. Kouluaikaisten ainaisten sanakokeiden jälkeen sanojen oppiminen lähes pysähtyy. Aikuisen kielenopettelussa sanojen opettelu helposti jää, koska se on työlästä. Itsestäni tunnistan myös, että sanavarasto on suurin heikkouteni kielissä. Tapaan kirjoittaa vaikeita sanoja ylös lapuille ja kiinnittää niitä työpöydälleni. Konkreettisia sanoja voi kirjoittaa ylös myös post it -lapuilla esineisiin. Perinteinen sanakoetyyppinen pänttääminenkään ei olisi silloin tällöin pahitteeksi.
Sanoja voi opetella vaikkapa yhden päivässä. Ajattele, kolmessa vuodessa oppisi jo yli tuhat sanaa! Tämä tietysti vain silloin, kun tekniikkaa jaksaa ylläpitää säännöllisesti. Tekniikan muistamisen helpottamiseksi uuden (eri) sanan voi kirjoittaa valmiiksi kalenterin jokaiselle päivälle. Sana päivässä voi muodostua myös stressaavaksi. Silloin kannattaa ottaa pienempiä tavoitteita, kuten pari sanaa viikossa. Itselleen täytyy olla armollinen kielen opettelussakin.
- Maassa oleskelua painotetaan paljon. Kyllähän se tärkeää onkin, mutta jos täydellistä kielitaitoa havittelee lyhyessä ajassa, joutuu varmasti pettymään. Sellaiseen voi nimittäin mennä vuosia, jopa vuosikymmeniä yksilöstä riippuen. Minä olen aikuisiällä ollut 1,5 vuotta Ruotsissa, eikä aika todellakaan mikään taikatemppu ollut. Odotin kielitaidon kehittyvän enemmänkin.
Olisi kullanarvoista löytää esimerkiksi harrastusten parista sellainen (natiivi) ystävä, jonka kanssa voisi jakaa arkisia asioita: käydä syömässä ja kaupungilla, jutella omista kiinnostuksen kohteista sekä ajankohtaisista asioista. Haaste on vain löytää sellainen henkilö. Usein paikallisiin on hankala tutustua, sillä heillä on jo vakiintunut verkosto. Eikä kaikista kansalaisista ole keskustelemaan sellaisen muukalaisen kanssa, jonka kielitaito on vajavainen.
Kielenoppimisessa voi tulla erilaisia vaiheita. Toisinaan puhuminen sujuu kuin rasvattu, toisina päivinä tuntuu, ettei osaa mitään. Huomattavaa on myös nämä tunteet suhteessa henkilöihin. On helppo tuottaa kieltä ihmisen kanssa, johon on syntynyt luottamussuhde ja jonka kanssa on helppo ja rento olla. Toisaalta on kielellistä itsetuntoa murentavaa yrittää keskustella sellaisen henkilön kanssa, joka on kiireinen, välinpitämätön ja ehkäpä itseä korkeammassa asemassa.
Loppujen lopuksi hyvään kielitaitoon tarvitaan raakaa työtä. Siihen ei ole oikotietä.
Pohdittavaksi: Mitkä ovat tavoitteesi kielen oppimiselle? Mitä teet tavoitteiden saavuttamiseksi?
Aiheesta muualla: The Guardian -lehden artikkeli
Jonna Palovaara