Tag: tornionlaaksolaiset
-

Asenteet Ruotsin vähemmistöpolitiikan riippakivenä
Ruotsin valtio on työskennellyt vähemmistöjen aseman parantamiseksi lain voimalla jo reilut 16 vuotta. Vähemmistöpolitiikan konkari ja pitkän linjan asiantuntija Lennart Rohdin palkattiin syyskuussa selvittämään Ruotsin vähemmistöpolitiikkaa, sillä uusi hallitus haluaa parantaa vähemmistöjen asemaa entisestään. Rohdin esiintyi Ruotsin television uutisissa 7. syyskuuta, jolloin hän kertoi valtion saaneen Euroopan unionilta noottia vähemmistöasioidensa hoidosta. Rohdinin mukaan Ruotsin valtiolla…
-

Vähemmistökielten aktivointi eräässä vanhainkodissa
Ruotsissa on vuodesta 2000 lähtien ollut viisi virallista kansallista vähemmistöä ja vähemmistökieltä seuraavassa suuruusjärjestyksessä: ruotsinsuomalaiset/suomi (450?600 000), romanit/romani chib (50?100 000), tornionlaaksolaiset/meänkieli (50 000), juutalaiset/jiddiš (25 000) sekä saamelaiset/saamen kielet (20?35 000). Suluissa olevat lukemat ovat arvioita kyseiseen vähemmistöön kuuluvien henkilöiden määrästä, mutta on huomattava, etteivät suinkaan kaikki heistä puhu vähemmistökieltään. Ruotsin kansallisia vähemmistöjä koskevassa lainsäädännössä (2009 ja 2010) vähemmistökielinen…